Mut tunnetaan yleensä hyvänä leipojana ja sitä mieltä oon itsekin. Aina ei kuitenkaan mee ihan niin kin Strömsössä. Kokeilin tehdä Leila leipoo -ohjelmassa nähtyjä superhelppoja ja maukkaita kinuskikeksejä. Maistuvat ja tuoksuvat kuulemma kinuskille.
Margariini, sokeri ja siirappi vaahdoksi. Sinne sekaan keskenään sekoitetut kuivat aineet (jauhot, ruokasooda, vaniliinisokeri ja inkiväärin tilalta laittamani tuore vanilja tangosta). Kaikki sekaisin, kahdeksi pötköksi, joihin paineltiin haarukalla kuvioita ja uuniin 175 asteeseen 12-15 minuutiksi. Valehtelematta viidessä minuutissa valmista ennen uunia.
Munakellon pirahtaessa katsomaan ja mitäs sieltä uunista löytyi? No kaksi super levähtänyttä ja turvonnutta jättikeksiä, jotka olivat sulautuneet yhteen pellin kokoiseksi isoksi jättikeksiksi. Kiva.
Eikä mitään tietoa mikä meni vikaan. Epäilen, että soodaa oli liikaa (vaikka laitoin kyllä ohjeen mukaisen määrän) tai sitten margariinini oli liian sulaa. Pehmeää senkin kyllä pitikin olla...
Leikkasin ne kuitenkin viipaleiksi. Tuli siis tosi pitkiä tikkuja, mutta kai se maku kuitenkin oli ihan kohdillaan. Vaikka en kyllä ymmärrä mihin se kaunis kullanruskea värikin jäi. Ei nimittäin ainakaan meidän kekseihin tarttuut ja ei se inkiväärijauhekaan niin keltaista ole.
Että sellaista tällä kertaa mestarileipurin keittiössä. Onneksi leipominen ei ole niin nöpönuukaa. Meidän keittiössä ei ole kyllä ikinä tarvinnut leivonnaisia vielä roskiin asti heittää, vaikka ulkonäkö on joskus muulloinkin vähän kyseenalainen ollut.
Onnea on, että puolisona on jätemylly ♥
Tää kuulostaa jo sen verran helpolta, et jopa mää osaisin tehdä! :--) Täytyy kokeilla, jos ei tarvii uunissakaan venailla niitä ton kauempaa!
VastaaPoistaIhan äärimmäisen helppoa tosiaan oli, sen puolesta ei kannata pelätä. Olis ollut valmiina uuniin tökättäväks alle viidessä minuutissa, mutta uuni ei tietty lämmenny niin nopeasti :D ja tosiaan simppeleistä aineista tuli hyvän makuisia ja tuoksuisia.
PoistaEikä tosiaan tarvii kauaa olla uunissa - kannattaa varoakin ettei anna olla liian kauaa, koska näiden ei ole tarkoitus paistua tummiksi tai korpuiksi, vaan jäädä sellaiseksi "tahmeaksi" :)
Ihanan helpon kuuloinen ohje. Aina ei voi onnistua, mutta eiköhän seuraavalla sitten. :) Vivi Vinna
VastaaPoistaNiinpä, eiköhän koska ei aina voi epäonnistuakaan! :)
PoistaTankojen pitää olla melko ohuita, noin sormen paksuisia. Oisko Leilalla sitten jättipitkä pelti.. Ja kullanruskea väri tulee juurikin inkivääristä 😊
PoistaEi sillä Leilallakaan kyllä niin ohuita tankoja ollut, ohjelmassa kun ne näkyi.. mitähän arvelisin halkaisijaksi.. 4 senttiä? Mutta ehkäpä kokeilen seuraavalla kerralla sun vinkin mukaisesti sormen paksuisia pötköjä!
PoistaMutta uskon sitten kyllä sua tossa inkivääriasiassa, ehkäpä se tosiaan siihen väriin niin paljon vaikuttaa! :)
Kiitos kommentistasi!