Budapestin reissu ei ollut mikään shoppailureissu, mutta kyllähän sieltä tuli muutama ihana tuliainen itselle hankittua. Hinnat Unkarissa on ketjuliikkeissä aikalailla Suomen tasoa. H&M:llä, Zarassa, Mangossa jne voi säästää muutamia euroja, mutta erot eivät ole kovin merkittäviä. Sen sijaan katujen varsilla näkyi yllättävän monia pieniä kenkäkauppoja, joissa hinnat taas olivat huomattavasti Suomen kenkäkauppojen hintoja edullisemmat. Laatukin vaikutti ihan hyvälle, mutta toki kaikki nämä minunkin ostokseni ovat materiaaliltaan keinonahkaa, ei aitoa.

Ihastuin MK shoes -nimisen pikkupuodin ikkunassa useisiinkin saappaisiin ja saapikkaisiin ja päätimme tulla seuraavana päivänä ostoksille - se olisi lomamme toiseksiviimeinen päivä, joten uskalsi jo arvioida onko matkabudjetissa vielä shoppailuvaraa. Perjantaiaamusta suuntasimme siis ostoksille ja arvatkaapa mitä - kaikki kaupat oli pyhäinpäivän takia kiinni. Suomessahan pyhäinpäivä oli vasta 2.11, mutta Budapestissä päivää aikaisemmin. Shoppailupäivä oli siis peruttu, eikä ollut varmuutta siitäkään olisivatko kaupat seuraavana päivänä auki. Meidän suomalaisen käsityksen mukaan, kun se se varsinainen pyhäpäivä oli. Hieman meinasi kiukuttaa, mutta eihän siinä jalan polkeminen tai letkuttaminen auttanut. Meidän onneksemme kuitenkin Unkarissa lauantaina kaupat olivatkin auki, vaikka Suomessa hiljennyttiin silloin pyhäinpäivän viettoon. Shoppailupäivä siis olikin vain siirretty ja pääsin kenkäostoksille, jei!

Ensisijaisesti haaveilin konjakin värisistä, matalakantaisista saappaista. Hieman haaveilin myös ylipolvensaappaista, mutta sen jälkeen, kun Joni kuvaili niitä "saapasjalkakissan kahluusaappaiksi", totesin normaalien olevan siis parempi valinta. Miehet. Kokeilin muutamaakin paria, mutta tämä pari oli joka aspektilla paras - mukavin lesti, sopiva kannan korkeus, hyvä väri ja kivan simppeli malli jota piristää kultaiset vetoketjut. Nuo on vain ulkonäön vuoksi, sillä kengän sisäsyrjässä on ne, jotka oikeasti avataan jalkaan vedettäessä. Sisällä on myös ohut karvavuori, eli talvellakin tarkenee!

IMG_1985IMG_1986

Samaisessa puodissa oli myös valtava määrä kivoja nilkkureita ja bootseja. Ja taas kerran bling-harakka haksahti! Mutta katsokaa nyt näitä mustia bootseja, keinonahkaa, koristeena vetoketjut ja mokkaosiot, joissa blingiä! Nämä on aivan mielettömän mukavat jalassa ja näillä jaksaa kävellä pitkiäkin matkoja.

Olisitteko muka itse voineet vastustaa? Niimpä!

IMG_1975IMG_1979IMG_1980

Molemmat kengät maksoivat euroissa alle pari kymppiä. Ruskeat n. 18 euroa ja mustat muutaman vähemmän.

Erään toisen pikkupuodin ohi kävellessämme Joni totesi, että ostetaan mulle vielä käsilaukunkin. Vastustelin kauan, mutta pitkän väännön päätteeksi totesin, että tuo punainen on hienoin. Muotokielessä on tosi paljon samaa LV:n Alman kanssa, mutta minun mielestäni tämä ei kuitenkaan ole mikään suora "merkkilaukkukopio". Materiaalit, kuosit, koristeet ja vuorit poikkeavat Almasta selkeästi, eikä tässä ole edes yritetty matkia niitä. Muodossa on paljon samaa, mutta tässä maailmassa on aika vaikeaa tehdä enää mitään, mikä ei muistuttaisi jotain mitä joku on jo aiemmin tehnyt.

IMG_1967IMG_1968

Tykkään tästä paljon, vaikka punainen laukku onkin mulle aika yllättävä valinta. Kysyin Joniltakin, että onko tämä mulle vähän outo valinta. Se vastasi, että onhan se vähän yllättävä, mutta sopii kyllä mulle mainiosti. Mukana tuli muuten pitkä olkahihnakin, se on hyvä, kun olen tottunut laukkuja kantamaan olalla. En muista hintaa enää tarkkaan, mutta samassa alle kahden kympin -luokassa taisi tämäkin olla. Siksi pystyin vielä laukunkin ostamiseen myöntymään.

IMG_1972IMG_1971

Mitäs te tykkäätte näistä tuliaisista? Mikä on teille eniten mieleen, vai onko mikään? Itse olen ainakin tosi tyytyväinen ja kaikki on saaneet jo runsaasti käyttöäkin. Se on aina hyvä merkki!