Moikka! Aattelin tulla tänään höpisemään ilman sen kummempaa asiaa. Toki ihan oikeaa asiaakin olisi, mutta tänään en jaksa keskittyä mihinkään liian täsmälliseen, joten fiilistelyhöpöttely on silloin ihan paikallaan. Viime viikonloppu vietettiin nimittäin Keski-Suomessa mummun 80-v pirskeitä juhlimassa ja koko viikonlopusta jäi hyvä mieli. Erityisen hyvä mieli jäi vielä siitä, miten hyvälle tuntuu, kun ihmiset on meidän ja meidän hääjärjestelyiden tukena.

Kun mentiin kotiin, äiti oli testannut yhtä koristeluideaa ja tehnyt organzakukkasia led-valoihin kiinnitettäväksi. Äiti oli tehnyt myös mun puheiden perusteella kokeiluja pöytäkoristeiksi tulevista lasipurkeista. Ja tehnyt kaupassa ruokaostoksia sillä silmällä, että ostaisi vaan kauniin mallisia lasipurkkeja. (Kyllä, meillekin tulee niitä!) Eli tästä lähtien meillä ja mun porukoilla syödään Uncle Ben's ateriakastikkeita. No, ei nyt kovin tiiviisti, mutta ehkä joskus!

Lisäksi mummun juhlilla täti kertoi päättäneensä hankkia Minna Parikan kengät sitten meidän häihin. Että on sitten hienot kengät ja että jaksaa sitten tanssia. Häät herätti paljon muutenkin puhetta ja kyselyitä. Saahan siellä sitten tanssia ja onhan orkerteri? Onneksi varattiin se bändi niin voitiin sanoa, että saa ja pitää tanssia - aamuun asti - ja orkesterikin on. Ei kuulemma millään jaksaisi odottaa vielä vuotta!

Sunnuntai-illan automatkalla takaisin turkuun mekin puhuttiin paljon häistä. Oli niin hauskaa puhua hääillan pirskeistä, musiikista, soittolistoista, tanssimisesta.. suunnitella ja fiilistellä kaikkea yhdessä. Ilman pakonomaista suorittamista - nyt saadaan valmiiksi tämä ja tämä ja tämä. Ihan luvan kanssa vaan fiilisteltiin ja oli niin mukavaa. Todettiin muunmuassa, että bändin jälkeisten soittolistajatkojen on ehdottomasti alettava Daruden Sandstormilla, heh! 

Sen verran päätettiin myös matkan aikana, että nyt seuraava asia joka hoidetaan kuntoon on alustava vieraslista. Mahdollisimman lopullinen alustava vieraslista. Se olisi saatava kuntoon tässä lähiviikkoina. Mielellään ennen pääsiäistä. Sen jälkeen on helpompi alkaa pyydellä tarjouksia pitopalveluilta ja tehdä muutenkin laskelmia. Suunnitella kaikkia käytännön järjestelyitä. Tiedän vaan jo valmiiksi, että siitä tulee ihan kamalaa! Me on jo keskusteltu mm. avec -asioista, mutta mihinkään järkevään tulokseen me ei olla aikaisemminkaan päästy. Joten vieraslistatuskailuja varmasti luvassa blogissa lähiaikoina. Teitä on varoitettu.

Tuolla samaisella reissulla myös luovuttiin meidän Jyväskylän kodista, eli sitten ensi keväänä jos ja kun muutetaan Turusta pois, me etsitään uusi koti ja suunnataan elämässä kohti uusia haasteita. Vielä viime töiksemme vanhasta kämpästä lähtiessämme äitin piti napata meistä "kihlakuva". Että ikuistettaisiin meidät siinä kohdassa jossa kihlauduttiin. Koska sinne ei enää koskaan palata. Vaikka oikeasti sen takia mua kosittiin kotona, oman sängyn jalkopäässä, että se paikka olisi aina meidän mukana. Minne ikinä muutetaankaan.

WP_20140406_12_36_56_Pro

Muuten ihan kiva kuva, mutta me ollaan molemmat erittäin luomuina. Siis ollaan noustu ylös, vedetty kollarit niskaan, vähän siivottu kämppää ja sitten poseerattiin. Ja sille me näytetäänkin. Minä ilman meikkiä ja molemilla hiukset likaiset ja sekaisin. Niin ja molemmilla kihlasormukset porukoiden kirjahyllyssä. Että sellainen "kihlakuva". Tällaista tää meidän touhu on.