Kun kerroin tuolle puoliskolleni, että oon ajatellut hääblogin aloittamista, kannusti se tietysti mun suunnitelmaa heti kättelyssä. Tuen lisäksi sain Jonilta jotain muutakin hääblogin aloittamiseen - nimittäin blogin nimen. Pitsiniekka sana tuli Jonilta ihan välittömästi - se kuulemma kuvaisi mua erittäin hyvin. Ja oikeassahan tuo oli.
Kuten ihan blogin alussa itsestäni kertoessani sanoinkin, pidän itseäni ihan äärimmäisen hauskana. Kukaan muu ei yleensä naura mun vitseille. Ei myöskään sen jälkeen, kun sitten selitän vitsini. Ihmiset yleensä vaan toteaa, että ymmärrettiin kyllä, mutta ei se naurattanut. Paitsi Jonia aina vähän naurattaa - kaipa mun vitseille nauraminen on sen velvollisuus. Koska mää oon niin hauska vitsiniekka. Ja varmaan ainoa ihminen maailmassa, joka vielä käyttää sanaa vitsiniekka.
Sen lisäksi, että oon vitsiniekka, niin oon myös ihan hulluna pitsiin. Ihan mikä tahansa vaate tai asia toimii mulle, kunhan se on pitsiä. Multa löytyy hävettävän monta pitsimekkoa (kaikki kuitenkin eri värisiä..! Tai itseasiassa punaisia on kaksi...), pitsiset lasinaluset, pitsinen karkkikulho jne jne... Myös hääsuunnitelmiin on pitsi kuulunut oleellisena osana. Yritän pitää maltin pitsin käytössä, mutta kyllä haaveilen saavani pitsiä ainakin hääpukuuni, huntuuni, kutsuihin, muihin paperituotteisiin, pöytäliinoihin, pöytäkoristeisiin ja muihin koristeisiin, sukkanauhaan, kaasojen pukuihin jne...
Siitä siis tuli Pitsiniekka.. koska sellainen mää oon. Se nimi sopii mulle myös sen vuoksi, että syistä joiden selittäminen veisi tolkuttoman pitkään, Joni kutsuu mua erinäisillä lempinimillä, jotka kaikki alkavat "Pi".. myös pelkkä Pi on välillä ollut käytössä. Sen verran täytyy kertoa, että nämä Pi-alkuiset lempinimet on alkaneet siitä, että mun vauvakirjoista löytyy tieto, että oon pienenä kutsunut itse itseäni Pimpulaksi.
Sellainen tarina on siis Pitsiniekka -blogin nimen takana. Ja tässä kuvissakin näkyy muutama tapa jolla sitä Pitsiniekan pitsi-osuutta aion meidän häissä toteuttaa.. mulla on parhaillaan hankinnassa muutama tarvike, pitsi-aiheeseen liittyen, mutta en uskalla hehkuttaa niitä ennen kuin saan käsiini! Jos ne saapuvat perille ja toimivat, on pitsi-"teemaa" taas vähän helpompi toteuttaa!
Pitsi on ihanaa!! Mä haaveilen kans meidän koristeisiin tulevan jotain pitsiä! Ei paljon, mutta tehosteena! :)
VastaaPoistaOon sun kanssa niiin samaa mieltä! Ja sama juttu, en haluaisi överiksi vetää, mutta pikkaisen pitsiä siellä täällä olisi niin ihanan hempeää ja romanttista :)
PoistaMmmm, pitsiä. Nuo kutsukortit ihan ensimmäisinä ovat aivan ihanat!
VastaaPoistaNauratti muuten tuo itsesi kuvaus, että pidät itseäsi hauskana, mutta ihmiset eivät vain oikein ymmärrä huumoriasi. Kalikka kalahti aika tehokkaasti tällä suunnalla. Tiedän tuon todella hyvin! Onneksi niitä samanhuumorisiakin ihmisiä löytyy, vaikka eivät ihan joka oksalla heilukkaan.
Niin on, mulla on pakkomielle noihin kakkupaperikutsuihin, niin ihania!
PoistaJa hauskaa kuulla, että siellä löytyy muitakin äärimmäisen hauskoja ihmisiä! :D Onha niitä samanhuumorisiakin onneksi.. ja onneksi munkin ystävät kyllä tykkää musta huonoista vitseistä huolimatta!
Mun mielestä on ihanaa, että tämän blogin nimestä tietää heti millaisia hääunelmia pääsee seuraamaan. Pitsi on i-ha-naa. :)
VastaaPoistaKiva kuulla! Ja niin totisesti on <3
PoistaHahaa, tuo vitsiniekka juttu nauratti mua! Mie oon samanlainen, että heitän omasta mielestä älyttömän hyviä juttuja ja vitsejä ja nauran niille ite perään. No kukaan muu harvemmin nauraa :D Mieheltäkin aina kysyn, että "no oliko hyvä juttu, häh, oliko??" Ei näin...
VastaaPoistaHaha, hauska kuulla! Jatketaan me kuule tän maailman hauskuuttamista vaan huikeilla vitseillämme! Mää oon ihan varma, että kaikki muutkin nauraa sisimmässään ;)
PoistaPitsi on ihanaa! Itsekin rakasta pitsiä ihan kaikessa. Eilisessä postauksessa onkin esittelyssä lastenhuoneen pitsireunusverhot ;)
VastaaPoistaJoo mää niitä jo ihailinkin ja oon ihaillut sulla aikaisemminkin. Mun mielestä ihan älyttömän kauniit ja lisäksi ihan huikeaa uusiokäyttöä! :)
PoistaMä muistan sillon kun törmäsin ekan kerran sun blogiin niin hihkuin että hitsin kiva nimi tuo Pitsiniekka :D Mä tykkään myös pitsistä (tosin etsin edelleen sitä täydellistä pitsimekkoa...), ja sitä tulee häissäkin näkymään pieninä maalaisromanttisina yksityiskohtina (: Sainpas itseasiassa tästä sun postauksesta juuri idean että kietaisen käpykimppuni varren ympärille pätkän pitsinauhaa, ihana "kovan" ja "pehmeän" kontrasti!
VastaaPoistaMää taas oon löytänyt ihan liian monta täydellistä pitsimekkoa :D
PoistaJa oon törmännytkin moniin kuviin joissa on kimpun ympärillä ollut pitsinauhaa - en epäile yhtään etteikö olisi aivan ihanan näköinen käpykimpunkin ympärillä. Just niin kun sanoit - kovan ja pehmeän täydellinen yhdistelmä <3
Pitsimekot ovat niin ihania! :) Lisäksi osaan hyvin asettua sun asemaan loistavien vitsien kertojana, jonka vitsejä ei kukaan muu kuin sulhanen (ja mun siskot) tajua. Paitsi että mulle käy pikemminkin niin, että sanon jotain todella absurdia ja sitten ihmiset eivät tajua sen olevan vitsi ja pitävät mua vään äärettömän outona/hölmönä. Enkä sitten luonnollisesti jaksa selittää väärinymmärrystä, koska vitsit ovat selitettyinä aina huonoja. Ihana helma tuossa alemman kuvan hääpuvussa.
VastaaPoistaHaha, tuo kuulostaa hyvälle ominaisuudelle myös! Musta on ihan mahtavaa, että täältä on löytynyt monta muutakin äärimmäisen hauskaa ihmistä! Kannustan suakin jatkamaan vaikeasti ymmärrettävää vitsailua :D
PoistaJa niin on, tuo on mun ihan lemppari helman inspiraatiokuva!
Haha vitsiniekka juttu oli paras, samaa vikaa löytyy täällä. Tosin yleensä nauran omalle vitsilleni jo etukäteen niin paljon ettei sen kertomisesta tule yhtään mitään,outoa(ko)? Mies vaan katsoo hieman hämmentyneenä ja säälivästi :D mutta ehkä se jotenkin sitten ymmärtää kun jaksaa mua edelleen katsella :) ja pitsit on mahtavuutta!
VastaaPoistaJoo mullekin käy joskus niin! Että mua vaan naurattaa jo valmiiks niin paljon, etten meinaa saada kerrottua! :D Ja kyllä se varmasti ymmärtää. Ja rakastaa sua just tollaisenaan! :)
Poista