Huh, miten aika juoksee! Kulunut viikko on ollut niin kiireinen, ettei koneella ole ehtinyt nököttää edes kommentteihin vastaamisen verran. Käyn kyllä aina välillä kurkkimassa onko niitä tullut ja luen heti innolla, jos on. Mutta julkaisen vasta sitten kun ehdin ajatuksen kanssa vastata. Arvostan teidän kommentoimiseen käyttämää aikaa ja vaivaa ja ajatusten jakamista, että haluan niihin samalla tavalla vastata. Ja teidän kanssa on kiva höpöttää kommenttiboksissa.
Lasi1Kuva löydetty täältä

Mutta oikeasti tulin kirjoittelemaan siitä, että nyt ollaan jännän äärellä. Nyt oon ensimmäisen kerran pyytänyt muita ihmisiä auttamaan jossain häihin liittyvässä. Apuun on siis valjastettu äidin puolen suvun naiset (ja yksi täti isinkin puolelta). Meidän suku on ollut tiiviisti mukana kaikkien serkkujen häiden järkkäämisessä niin tulee olemaan myös meidän häiden kohdalla.

Mua kieltämättä vähän jännitti pyytää apuja jo näin kauan ennen häitä, mutta jännitys osoittautui turhaksi, kun vastaukset olivatkin muotoa: "Vihdoinkin sää pyydät!" ja "Me ollaan jo ihmeteltykin, että milloin päästään hommiin!". Ihania tyyppejä, sanon minä!
Lasi2Kuvat löydetty täältä ja täältä

Aloitus oli kevyt, sillä ensin naiset on valjastettu lasipullojen keräilyyn. Kuten jo aiemmin vihjailinkin, meillekin on tulossa pöytiin kukkamaljakoiksi ja tuikkukipoiksi lasipulloista askarreltuja maljakoita. En vaan ole vielä ihan varma millaisia. Luultavasti niihin tulee pitsiä, puuta ja jonkin sortin narua.. kenties sitä kuuluisaa juuttinarua. Sillä tämä purkkikeräily pitikin näin ajoissa aloittaa, että ehtisi rauhassa testailla erilaisia koristeluita ja sitten syksyllä voidaan ajan kanssa niitä koristella. 

Aion nimittäin hoitaa tulevana syksynä mielellään kaikki tällaiset jutut, mitä ei ole ihan pakko tehdä vasta viimeisinä kuukausina ennen häitä!
Lasi3
Kuvat löydetty täältä ja täältä

Ja toki purkkien koristeluihin vaikuttaa myös vähän se, mitä niihin aikoo tökätä. Heinäkuussa ainakin äiti saa luvan käydä paljon kävelyillä ja pitää silmät auki - tänä kesänä kun voi vähän kartoittaa, että millaisia luonnonkukkia heinäkuussa vanhempien kodin lähistöllä kukkii. Mistä kannattaa lähteä luonnonkukkia hakemaan ja mitä ylipäänsä saattaa heinäkuussa olla tarjolla.

Onko teitä jännittänyt avun pyytäminen? Ja onko siellä muita lasipurkkien keräilijöitä? Tiedän, että on!