Mieleni tekee tulla kirjoittelemaan ihan vaan tällainen fiilistelypostaus. Koska asiat etenee, on luvassa paljon hyvin asiasisältöisiä postauksia (kröhöm.. edellinen postaus...). Siksipä onkin tarpeen pysähtyä välillä fiilistelemään ja miettimään sitä, miten paljon tästä ajasta elämässäni nautinkaan.

Häihin on enää 8 kuukautta ja yksi hassu päivä eli aika menee ihan hurjaa vauhtia. Juuri pari päivää sitten päivittelin tätä hirveää ajan kulumista ja totesin ääneenkin, että eihän siihen ole enää kuin silmänräpäys, kun minä oon samassa pisteessä, kuin Frendien Monica alla olevassa klipissä.


"En tule enää ikinä olemaan morsian, nyt olen vaan jonkun vaimo!" Ei vaineskaan, ihan oikeasti odotan jo ihan hirveän kovasti sitä, että saisin olla Jonin vaimo. Melkein joka päivä sanonkin sille, että saisinpa olla sun vaimo jo. Mutta sitä odotellessa pitäisi tyytyä olemaan onnellisesti morsian. Koska onhan se ihan pirskatin jännää sekin. Blogin sivupalkissa lukee, että punastun edelleen joka kerta, kun viittaan itseeni sanalla morsian. Ja se pitää edelleen paikkansa. Tai jos en punastu niin vähintäänkin irvistän todella hämmentävästi, kun mun naama vetäytyy krampinomaiseen hymyyn.

Lisäksi se kutkuttaa mahanpohjaa joka kerta, kun joku muu kutsuu mua morsiameksi. Mua edelleen hymyilyttää se, että yksi mun rakas ystävä kertoi mulle innoissaan saaneensa kutsua mua morsiameksi. Ystäväni oli tavannut tyypin, joka tunsi Jonin ja tyyppi oli kysynyt ystävältäni mistä hän tuntee Jonin. "Jonin morsian on mun hyvä ystävä" oli vastaus. Ja iiiiiiks! Vähänkö jännää! Siis se, että tuo on totta. Että MINÄ oon ihan oikeasti morsian. Eli sellainen tyyppi, joka on menossa naimisiin. Josta on pian tulossa jonkun vaimo. Ihan liian jännää.

Tuo kyseinen tapaus ja se, että Joni kysyi hotellin respasta vaimon hävinnyttä korvista ovat molemmat vaikuttaneet siihen, että nyt se on alkanut pikkuhiljaa konkretisoitua mulle. Että pian mun nimi on vaihtunut ja mää oon vaimo. Ihan mahtavaa, mutta älyttömän jännää.

IMG_0238

Mutta alkusyksyn pitopalveluhermoromahduksen jälkeen häiden suunnittelusta on taas osannut nauttia kyllä ihan täysillä. Viime viikkoina meillä oli yksi yhteinen vapaailta ja käytettiin se siihen, että käytiin kaupoilla katselemassa ja valitsemassa meille tulevaa astiastoa. Ja Ikeassa tekemässä muutamia hankintoja häitä varten. Oli vaan niin ihanaa viettää aikaa yhdessä, haaveillen ja unelmoiden. Käydä yhdessä kaupoilla ja miettiä sitä, miten kivaa niin arkisia asioia on tehdä juuri sen oikean tyypin kanssa. Ja miten kiva tulevaisuus meillä on luvassa, kun saadaan tehdä kauppareissuja yhdessä vielä vuosikymmeniä.

Menikö liian hempeäksi? Ehkä, mutta sellainen on tunnelmakin. On niin jännää ja ihanaa olla morsian. On vaan niin ihanaa suunnitella ja miettiä ja haaveilla yhdessä. Kyllä mua harmittaisi, jos tämä jäisi välistä siksi, että suuniteltaisiin vaan häät kasaan pikaisesti ja mahdollisimman pienellä vaivalla.

Toki tapoja on monia ja minun ei tosiaan ole se ainoa oikea. Tapoja mennä naimisiin on niin monia ja kaiki yhtä hyviä. Parasta siinä on kuitenkin se, että lopuksi saa olla jonkun vaimo. Tai ei vaan kenen tahansa, vaan minä saan olla juuri Jonin. Just mulle täydellisen tyypin, jonka kanssa ollaan kasvettu näiden vuosien varrella niin tiiviisti yhteen.

Niin tiiviisti, että Joni sanoi tällä viikolla, että: "kahdeksan vuoden yhteiselon aikana oon kyllä oppinut, että jos sut rökittän lautapelissä, niin siitä ei seuraa muuta kuin itselleni harmia!" 

Hihi, oikeassa on!

Ps. Huomenna juttua niistä nenäliinoista, että palataan oikeasti "asialinjalle".