Ajattelin tänään jakaa muutaman ajatuksen mun kaasoistani. Tänään on vähän love is all around fiilikset ja rakkaat ystävät mielessä (tiedätte itse kyllä miksi), joten tänään on oivallinen hetki kirjoitella tästä.
Mullahan on kolme kaasoa. Rehellisyyden nimissä enemmän, kuin paperilla haluaisin. Kaksi voisi olla käytännöllisempi hommien organisoimisen kannalta ja näyttäisi ehkä paremmalle valokuvissa. Mutta jokainen varmaan ymmärtää, että valokuvien sommittelu ei todellakaan ole oikeasti asia, jonka perusteella valitsisin kaasoni. Minun kaasoinani toimii kolme läheisintä tyttökaveriani. Sellainen joukkio, jonka kahden tytön kanssa olen ystävystynyt jo yli 20 vuotta sitten, ja viimeinenkin lisäys meidän poppooseen löytyi vain muutamaa vuotta myöhemmin.
Näiden tyttöjen kanssa olen kasvanut hyvin tiiviisti ja tämä ystäväporukka on kyllä vaikuttanut ihan varmasti aika paljonkin siihen, millaiseksi kasvoin ja millainen lapsuus ja nuoruus mulla ylipäänsä oli. Tiivistetysti sanottuna oikein hyvä, onnellinen ja hauska. Joten en näe mitään syytä tai perustetta, jolla olisin pyytänyt tähän kunniatehtävään vain yhtä tai kahta näistä tytöistä. Eikä taida nähdä heistäkään kukaan muukaan. Meillä ollaan nimittäin kaasojen kanssa sovittu, että vältetään kaikki ne pohdinnat ja ollaan kaikki toistemme kaasoja. Aikas hyvä sopimus sanon minä!
Sen jälkeen kun valmistuttiin lukiosta/amiksesta, ei olla enää kertaakaan asuttu samassa paikassa. Vain yhden kuukauden ajan ollaan taidettu asua samassa maakunnassa viimeisten kuuden vuoden aikana. Vaikka välillä etäisyydet on pitkät, elämät kiireiset ja yhteydenpito vaikeaa, on nämä tytöt pysyneet yhtä tärkeinä vuodesta toiseen.
Siitä olen erityisen iloinen, että tuntuu sille, että viime vuosina ollaan taas lähennytty entisestään. Elämään on taas kiireisen opiskelijaelämän jälkeen alkanut mahtua kaikkea muutakin ja kuvioihin tulee tällaisia elämänmuutoksia, kuten naimisiin menoa. On ollut ihan superkivaa voida fiilistellä ja suunnitella näitä juttuja yhdessä. Vaikkei yhtään virallista häätapaamista olla vielä pidetty, on me jo vuositolkulla puhuttu häistä varmaan joka tapaamisella. Silloin kun ne ei vielä olleet konkreettisia suunnitelmia niin spekuloitiin itse kunkin kuvitteellisten häiden ajankohtaa ja muuta yhtä hedelmällistä.
Nyt sitten ollaan siinä pisteessä, että ne suunnitelmat alkaa olla konkretiaa. Ja vaikka kaikki asuvat kaukana toisistaan on onneksi aina Facebook ja WhatsApp.. sinne voi ruutata tolkuttoman määrän kuvia kampauksista, mekoista, kekseistä tai milloin mistäkin ja aina linjojen päässä on joku joka kuuntelee. Ihan parasta.
Että pusi pusi ja hali hali terkkuja vaan kaikille kolmelle kaasolle - me ei muuten olla sitä hempeilevämpää sakkia, mutta siitä huolimatta on ihan tarpeen säännöllisin väliajoin muistaa tiedostaa ja sanoa läheisilleen, kuinka tärkeitä ne on. Koska oottehan te!
Nuo ihanat tekstikuvat kuvaa ystävyyttä kyllä hyvin ja nostivat virneen naamalle. :D
VastaaPoistaOnpa kiva kuulla! Mun mielestä niihin kiteytyy hyvin se, että ollaan aina toisen tukena ja puolella, mutta ei liian vakavissaan :)
PoistaTulipas tästä postauksesta hyvä ja lämmin mieli (: Fiilistelin samalla omiakin kaasoja, vaikka toinen onkin suht tuore tuttavuus (tutustuttiin 2012 mutta ystävystyttiin kunnolla vasta viime vuonna) niin en harkinnut hetkeäkään ketään muuta. Joskus sitä vain tietää sydämessään kuka on se oikea, oli kyse sitten tulevasta aviomiehestä tai kaasosta ;)
VastaaPoistaKiva kuulla, että ilahdutti! :) Oon samaa mieltä sun kanssa! Ei se tosiystävyys katso sitä ollaanko tunnettu polvenkorkuisesta, ihan yhtä rakkaita ja läheisiä ystävyyksiä voi luoda paljon nopeammin kun vaan kaksi sopivaa tyyppiä kohtaa. Mullakin on yksi rakas ystävä, josta on vaikea uskoa, että ollaan tunnettu vasta kaksi vuotta :)
PoistaHeh, ja musta tuntuu, että miehen ja kaason lisäksi aika monessa muussakin hääasiassa sen vaan tietää, kun se oikea osuu kohdalle! :)
Pusi pusi sinnekin! <3 Tällaisen jutun lukemisella on hyvä aloittaa muuten niin ankea työviikko :)
VastaaPoistaPusi pusi! Ja hyvä, että jotain hyötyä mun raapustuksista kerrankin :D Tsemppiä, ei sulla oo enää paljoa jäljellä!
PoistaMekin rakastetaan sua! <3
VastaaPoistaJee, ootte te vaan kivoja! :)
Poista