Muistatteko vielä mun liukuvärisuunnitelmat kaasojen mekkoihin? Jep, ne on nyt heitetty mäkeen. Tein syksymmällä muutamia testejä ja olisihan se ollut toteutettavissa, mutta hyvin työlästä ja riskialtista. Joten olin lykännyt koko mekkoasiaa vaan eteenpäin.
Kunnes sitten viime viikolla yksi kaasoista oli käymässä täällä Turussa ja kaupungilla kävellessämme ehdotin, että käytäisiin kangaskaupassa vilkaisemassa vaihtoehtoja. Eipä ollut hirveästi mielekkäitä vaihtoehtoja tarjolla ja oltiin jo lähdössä pois, kun pysähdyttiin vielä hipelöimään yhtä kivaa (tosin täysin näihin mekkoihin sopimatonta) kangasta. Hyvä kuitenkin, että pysähdyttiin, koska sen alta löytyi aivan ihanaa kuviollista silkkiä, jota ei oltu aiemmin huomattukaan!
Sitä ei ollut pakalla hirveästi jäljellä, joten äkkiä kuvat meidän tyttöjen WhatsApp -ryhmään ja kahville vastauksia odottelemaan. Mua jännitti muiden reaktiot täysin erilaiseen suunnitelmaan, mutta myöntävät vastauksethan sieltä tietysti tuli! Joten marssittiin takaisin Eurokankaaseen ja ostettiin ihanaa ruusukuvioista silkkiä mekkojen yläosiin ja kankaaseen kivasti sopivaa malvan väristä morsiussatiinia helmoihin. Tuo silkki on maailman vaikein kuvattava - sen sävyjä ei meinaa millään saada toistumaan oikein, mutta sen pohjaväri on ihan puhtaasti persikka. Tosi nätti pinkin ja oranssin sekoitus. Ja kuvioissa tosiaan toistuu erilaisia violetin, pinkin, oranssin, keltaisen ja vihreänkin sävyjä. Koko kangas on luonnossa paljon raikkaampi, eikä näin samea ja tunkkainen kuin kuvissa.
Jee! Näistä tulee kyllä varmasti tosi kauniit. Ja uskoisin, että myös sellaiset, joita voi käyttää muissakin juhlissa sitten meidän häiden jälkeen. Pian täytyy alkaa suunnitella millaisia malleja työt pukuihinsa haluavat. Tai vähän olikin jo kyllä puhetta. Vaikka alkuperäiset suunnitelmat muuttui aion kyllä edelleen antaa jokaisen valita mieleisen mallin. Yksiolkaimista on ainakin toivottu ja toiselle kaasolle tehdään varmaan jotain vähän laskeutuvampaa, etteivät kukkakuviot näkyisi niin selkeästi. Mutta ennen näiden kimppuun hyökkäämistä pitää vielä viimeistellä yksi toinen ompeluprojekti (loppusuoralla sekin jo on!).
Hintaa mekkokankaille jäi alle kolmekymppiä per nokka. Ei ollenkaan paha mielestäni. Nyt vaan pidetään peukut pystyssä, että mekoista tulee yhtä kauniit kuin mun kuvitelmissa. Ja että tota silkkiä jäisi yli, että saan ommeltua siitä itsellenikin mekon, haha!
Näyttää todella lupaavalta. Väri ja kuviointi ovat sopivan eläväisiä, muttei liian päällekäyviä. Käyttöä on ihan taatusti hääjuhlien jälkeenkin. :)
VastaaPoistaSamaa mekin tuumattiin, että riittävästi elävyyttä ja mielenkiintoa, mutta ei tuo kuvio ole kuitenkaan liian hallitseva :) Kiva kuulla, että muille välittyy sama fiilis! :) Ja toivotaan tosiaan näin!
PoistaIhanan näköistä kangasta näin kuvienkin välityksellä! Eikä tosiaankaan pahan hintaista. En malta odottaa miltä mekot tulevat näyttämään valmiina, joten muistahan spämmätä kuvia! :D
VastaaPoistaHaha, todellakin spämmään, kun kerta saa oikein luvan kanssa! :D Ja kiva kuulla, että kuvista välittyy edes vähän kankaiden fiilistä! :) Sanos muuta, tuolla rahalla ei kyllä kovin paljon valinnanvaraa olisi jos kaupoille lähtisi mekkoja hakemaan.. :)
PoistaAivan ihana kangas!!! Näin ompelijana hiljaa mielessäni vähän kiroan silkkiä, mutta se on vaan nin kaunista. Varinkin tuo, minäkin olen mielessäni suunnitellut siitä jo monta mekkoa! :D
VastaaPoistaHaha joo tiedän :D sekin kieltämättä vaikutti negatiivisesti mun liukuvärimekkointoon, että kiinnostus silkki-/sifonkihelman kääntämiseen oli aika nollassa :D joten tää sentään jo vähän helpottaa sitä, kun tuo helman satiini on onneksi helppoa käsiteltävää, sitä olen ommellut ennenkin :)
PoistaJa kiitos! Kiva kuulla, että muutkin tykkäävät :)
Kauniita kankaita!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaTupla wautsi! Yksi sille, että nuo on ihanan värisiä kankaita! Ja toinen sille, että ompelet mekot itse. Jos mä osaisin niin haluisin kans ommella kaasojen mekot. Mutta on ehkä parempi että panostan heihin jotenkin muuten :D innolla myös odotan et nään nämä valmiina :))
VastaaPoistaJoo turha sillä tavalla on itseään piinata, jos ei oo ihan täyttä luottoa omiin taitoihinsa! :) Todellakin, muitakin keinoja panostaa kaasoihin on kyllä :) Kiva kuulla, kiitos! Nyt vaan toivotaan, etten petä kaikkien odotuksia, omiani mukaan lukien ;)
PoistaVau, tosi ihanalta näyttää, tulee varmasti superhienot! :) Ja multa 100 arvostuspistettä kaikille jotka osaa/viitsii ommella! :D
VastaaPoistaKiitti Anna! :) Mää en mikään ammattiompelija ole, mutta aika paljon on tullut juhlapukujakin ommeltua.. niin harvoin nykyään vaan viitsii :)
Poista