Eilen jo paljastinkin tän päiväisen Perinneperjantain -aiheen. Tänään luvassa mun ajatuksia tyttären luovuttamisesta sulhaselleen. Ei liene mikään suuri yllätys, jos sanon heti alkuun, että mää kyllä haluan, että isi kulkee mun kanssa kirkon käytävää ja luovuttaa mut alttarilla Jonille. Musta tuntuisi ihan hullulle ajatella, että tulisin kirkon käytävää yksin, kun oon niin onnekas, että isikin on olemassa.

Sen lisäksi, että koko ajatus tyttären luovuttamisesta on jotenkin hellyyttävä, on isi varmasti hyvin tarpeellinen henkinen tuki niillä viimeisillä hetkillä, kun odotetaan ovien aukeamista. Oon niin hirveä jännittäjä, että siinä hetkessä tarvitaan varmasti vähän järjen ääntä. Tosin luulenpa kyllä, että saattaa isiäkin vähän jännittää. Mää oon kuitenkin sen ainoa tyttö.

luovutus
Tämä ja muita koskettavia luovutuskuvia täältä - Rebekah Hoyt Photography

Tässä joulun alla vitsailtiin siitä, että mitä jos iskä ei suostukaan antamaan mua Jonille sitten kun käytävän päähän ollaan saavuttu. Joidenkin mutkien kauta se kuitenkin kääntyi siihen, että kyllähän se mut luovuttaa, mutta vasta sen jälkeen kun Joni ja iskä on tehneet niiden salaisen ja erittäin coolin -kättelyrituaalin. Joka keksittiin siinä hetkessä olutlasien äärellä. Ja se tietenkin päättyy siihen, että ne kolauttavat päät yhteen...

Että eipä siihen taida olla paljoa lisättävää. Paitsi, että olihan se huumoria, olihan?