Moikka! Mulla on tänään synttärit! Jipii! Oikeasti juhlan tuntu on aika kaukana tästä päivästä, mutta ei se haittaa. Olosuhteisiin nähden hyvä päivä silti. Mitä nyt vähän alkaa ikä painamaan päälle. Äitiä nauratti puhelimessa kun sanoin, että tänä aamuna oli rypyt lisääntyneet, selkä painunut vähän enemmän kumaraan ja lonkkaakin kolottaa, kun on niin huono keli!

No, kunhan vitsailin.. oikeasti ei kyllä lonkkaa kolota normaalia enempää. Mutta henkisestihän tämä vanheneminen painaa vähän enemmän. Siitä asti kun täytin 20, vanheneminen on ottanut yllättävän koville. Vaikka en oikein itsekään ymmärrä miksi. Vähän kauhistuttaa se, että aika kuluu niin nopeasti. Mutta siinään just on kahta enemmän syytä nauttia just tästä hetkestä. Ei tämä elämä tuoreena 26-vuotiaana kovin kurjaa ole. Kaikki on aika hyvin. Tää on parasta just nyt.

26v

Hieman nolostellen olen tainnut tän myöntää aiemmin myös blogissakin, mutta eniten mua harmittaa se, että nyt mää olen 26 ja Joni on edelleen 25. Ja niin tulee olemaan meidän hääpäivänäkin. "Mitäs ihmeen väliä sillä on?" Tuo ajatus putkahtanee teidän päähän. No.. asiahan on niin, että ei mitään. Sillä ei ole ihan oikesti kertakaikkiaan yhtään mitään väliä. En keksi yhtään järkiperustetta tunteilleni. Mutta silti mua harmittaa se, että jos meidän tulevista häistä olisi (Sinkkuelämää -tyyliin) juttu lehdessä, siinä lukisi Kirsi, 26, ja Joni, 25. Ja vaikkei se oikeasti mitään haittaakaan, musta mukavampaa olisi se, ettei mun ikä olisi "vuotta enemmän". Koska oikeasti me ollaan saman ikäisiä. Samana vuonna syntyneitä ja ikäeroa se 4,5 kuukautta mun eduksi.

Mutta jos mietin tuota kuvaan kirjoittamaani lausahdusta... "26 vuotta on se ikä, jolloin menen naimisiin". Se tuntuu kyllä oikein hyvälle. Häät tuntuu hyvälle. Varmuus siitä tuntuu hyvälle. Ja hääpäivästä tulee ihan paras, vaikka minä olenkin jo täyttänyt 26.

Kunhan vaan on hyvä keli, ettei mun lonkkaa kolota!