Moikka! Tänään kirjoittelen ah-niin-paljon mielipiteitä jakavasta häälahjalistasta. Toiset ovat sitä mieltä, että on röyhkeää pyytää yhtään mitään, toiset haluavat vain rahaa (ja toiset heistä eivät välttämättä kehtaa pyytää sitä) ja toisille on itsestäänselvää valmistella lista niistä Iittalan astioista ja Aaltovaaseista, jotka häälahjapöydältä saisi löytyä.
Me ei olla vielä puhuttu sen syvällisemmin häälahjatoiveistamme, joten palaillaan tarkemmin meidän lahjatoivelistaan jos ja kun sellainen joskus on tehty. Mutta kuten tästä voitte päätellä niin jonkin sortin lahjatoivelista me ollaan kyllä tekemässä. Kuten sanottua, meille ei todellakaan tarvitse tuoda häälahjaa. Paikalle saa saapua vain hyvää mieltä mukanaan ja me ei todellakaan kyräillä jälkikäteen sitä, ettei saatu tuoltakaan mitään. Fakta nyt kuitenkin on se, että valtaosa häävieraista haluaa jotain häälahjaksi antaa. Ja samanlainen olen itsekin - jos häihin menen, haluan kyllä lahjan mukanani viedä. Ei siksi, että olisi pakko vaan siksi, että haluan!
No miksi sitten toivoa jotain tiettyä, miksi ei vain tyytyä siihen mitä tulee? Ensinäkin - vaikka esittäisi toiveita niin silti pääsee "vaan tyytymään siihen mitä tulee". Koska toiveitahan ne vain on. Mutta ainakin minä haluan esittää niitä toiveita siksi, että meillä on jo kaksi Aaltovaasia. Ja toisekseen - karu totuus on se, että meillä ei todellakaan ole käyttöä vielä muutamalle lisää, vaikka kuinka tunteikkaita häälahjoja olisivat. Joten jos joku haluaa käyttää pennosiaan ostaakseen meille jotain, onhan se mukavaa, että se on jotain, jolle meillä on oikeasti käyttöä.
Luulenpa, että aika moni nykyään naimisiin menevistä pareista on jo ennen avioliittoa kantanut lusikkansa samaan laatikkoon, joten varsinaista tarvetta haarukoille ja veitsille harvoilla hääpareilla on. Siksi onkin ihan kiva kunnioittaa sitä, mitä sinne lusikkalaatikkoon on jo hankittu. Näin ainakin itse ajattelen, jos toisen häihin olen menossa. Toki tykkään myös persoonallisista ja mielikuvituksellisista lahjoista - ja sellaisia tykkään keksiä itsekin. Mutta en kuitenkaan soveltaisi mielikuvitustani astiaston osasten valinnassa vaan sitten jossain ihan muussa. Vaikka keksimällä lahjaksi jonkun mielettömän elämyksen.
Mutta yksi asia on, joka mua tässä lahjalista-asiassa ihan erityisesti mietityttää. Yleensähän se annetaan jonkun vanhempien tai kaasojen haltuun, jolta vieraat voivat halutessaan toiveita tiedustella. Tai nykypäivänä listan voi laittaa vaikka häänettisivustolle. Mutta millä tavalla sitä seurataan, että mitä ihmiset siltä listalta päättävät valita? Vai eikö sitä seurata mitenkään? Tarkoitan siis sitä, että jos Kyllikki-täti kyselee lahjatoiveita, mutta ei vielä ole varma haluaako ostaa sen kuuluisan Aaltovaasin vai kolme keittolautasta... saako lahjalistan haltija koskaan tietää minkä Kyllikki valitsi? Koska sittenhän voidaan päätyä siihen tilanteeseen, että kaikki päättävätkin hankkia juuri sitä samaa? Ja 22 keittolautasta voi olla vähän koominen pino, jos kaapissa ei ole yhtään matalaa yksilöä.
Toki tähän voi vähän vaikuttaa juurikin lahjalistan haltija. Ei varmaan kannata kaikille kyselijöille mainita niitä keittolautasia, jos listalla muutakin on. Mutta itse ainakin haluaisin saada listalta muutaman vaihtoehdon, joista sitten valitsisin itse. Koska toiveitahan ne on, eikä homma todellakaan voi toimia niin, että joku soittaa lahjatoiveista tiedustellakseen ja kaaso sieltä sanoo, että ostapa sinä kaksi Essence-kuohuviinilasia ja piste.
Eli miten te olette tämän kanssa toimineet? Tai aikoneet toimia? Nyt kaipailen vinkkejä kommenttiboksiin kaikilta, joilla on vähän enemmän kokemusta lahjalistoita. Miten se homma hoidetaan mahdollisimman tyylikkäästi, mutta niin, että lista ajaisi asiansa? Vai mitä olette ylipäätään mieltä lahjalistoista? Röyhkeyden huippu vai ihan vaan järkevää?
Mää pidän lahjalistaa järkevänä ja asiallisena! Nimenomaan se, että sitten tulee kyselyitä, että mitäs ne kerää ja lopulta puoli sukua on lyöny päänsä yhteen ja ostanu koko Pentikin tietyn astiaston, joka ei miellytä. Sitten se on kaapissa 10v., jonka jälkeen ne vasta voi laittaa kiertoon...:D Eli siinä mielessä ainakin itse oon miettiny, että jonkunlaisen lahjalistan haluan kyllä! Oon nähny sellasen version, missä on lahjatoiveiden kuvat nettisivustolla ja alla määrä montako halutaan. Sitten saa klikata sitä ja se autom. vähenee ja näin vältytään 10 soppalautasilta, jotka on samanlaisia! :) Kätevä ja fiksu mielestäni! Sivuston nimeä en muista, mutta voin koittaa ottaa selvää!
VastaaPoistaJust tuo sun kuvailema tilanne! Ei siinä mitään, ihan yhtä paljon arvostaisin silti ajatusta lahjan takana, mutta miksei sitä vaivaa ja rahaakin käyttäisi ennemmin johonkin, joka on oikeasti saajilleen mieleen?
PoistaJa hei - tosi kätevän kuuloinen idea! Täytyykin vähän Googlailla, eiköhän se sitä kautta löydy. Tosin onhan siinäkin se pieni riski, että ihmiset ei sitten älyä sinne ruksittaa. Toisaalta osa ainakin varmasti älyäisi, joten pahimmalta 22 keittokipon kauhuskenaariolta luultavasti vältyttäisiin :D Kiitti vinkistä :)
lahjalista.net
VastaaPoistaMm. miehen siskon häissä viime kesänä käytössä ja toimi tosi hyvin. Tosi helppo käyttää, ja kun listaa seurailin, niin häiden lähestyessä tavarat sieltä väheni. Eli oletettavasti muutkin osasivat sitä käyttää.;-)
Hei kiitos, siellähän se heti oli tiedossa oikea sivusto! :) Ja kiva kuulla myös, että on ollut toimiva palvelu miehesi siskon häissä!
PoistaMun mielestä kaikista persoonattomin on tavaratalossa ("Sokos") oleva lahjalista. Vähän vanhanaikaista kai, mutta kuitenkin ehkä tuo "listanhaltija"-malli on suosikki. Puhelimessahan on mukava rupatella ja tarjota vaihtoehtoja ja ehkä joku jo siinä osaa sanoa suosikkinsa, jonka sitten voikin merkata ylös/poistaa listalta. Ja kyllähän se neuvottelu sujuu fb:ssä tai sähköpostitsekin! Netissä oleva lista voi olla tätä päivää, mutta sekin on niin kylmä tapa... Vaan onneksi ei ole minun päätettävissä, mutta tarvittaessa tarjoudun listanhaltijaksi!
VastaaPoistaTässä muiden kommentteja lukiessa alan kyllä vähän kallistua tollaisen lahjalista.net -listan puoleen... mutta ehkä sut tai jonkun muun voisi lisäksi nimittää "listanhaltijaksi", jotta halukkaat voi soitella ja kysyä ja rupatella ja sitten vaikka sinä voisit klikkailla niiden soittajien puolesta verkkosivulle.. kun taas sitten luulen, että esim. nuoremmalle polvelle voi olla mukavampaa, jos voi vaan käydä vilkaisemassa listaa muutamalla klikkauksella, eikä tarvii alkaa soittelemaan jollekin kaverin tyttöystävän äidille :D Kieltämättä kyllä vähän persoonatonta, mutta voi toimia joillekin juuri siksi...
PoistaMe siskojen ja äidin kanssa laitettiin Whatsapp-ryhmä pystyyn yhden siskon mennessä naimisiin ja tiedottettiin siellä, milloin mikäkin osa lahjalistan toiveista oli mennyt "kaupaksi" eli joku sanonut hankkivansa. Näin meiltä kaikilta sai kysyä hääparin toiveita ja pysyttiin tilantesta kartalla ilman että tieto kulki hääparin kautta. Yleensä kerrottiin muutamia eri vauhtoehtoja listalta ja sitten vieraat ilmoittelivat (joko heti tai muutaman pvän kuluttua), mitä haluavat hankkia. Toimi omasta mielestäni oikein hyvin, ja "hutilahjoja" tuli vain muutamilta itsekseen pähkäilleiltä vierailta! Hyvä on myös koota listalle eri hintaluokassa olevia lahjoja, jolloin esim opiskelijaystävät ja pidempään töissäkäyneet voivat valikoida itselleen ja kukkarolleen parhaiten sopivan vaihtoehdon. :)
VastaaPoistaKuulostaa olleen teillä toimiva systeemi! Ja kiva kuulla myös, että vaihtoehtoja saaneet olivat ilmoitelleet mitä tuli hankittua.. kiva kuulla positiivisia kokemuksia, joten kiitos kun jaoit! :)
PoistaJa todellakin - itsekin ollaan hyvin lähellä tuota opiskelijabudjettia edelleen, joten todellakin osaa kiinnittää huomiota jokaisen kukkarolle sopiviin vaihtoehtoihin.. ja jos totta puhutaan niin eipä varmaan mikään meidän toiveista tule olemaan mitään hirveän tyyristä. Kuten sanottua, ei me olla varsinaisesti lahjoja vailla, eikä myöskään eletä materian puutteessa nytkään :)
Me laadittiin lista nettiin: www.lahjalista.net. Näin vieraat saavat ostaa lahjan parhaaksi katsomastaan paikasta; ei ole siis pakko ostaa Suomen kalleinta Aalto-maljakkoa Stockmannilta.
VastaaPoistaMuutenkin kannatan lahjalistan laatimista, koska se helpottaa vieraiden elämää ihan huomattavasti. Sen kun vaan päättää millä summalla haluaa lahjan ostaa ja valitsee listalta sopivan. Kaikki voittaa!
Mää olen ollut varmaan ainoa koko maassa, joka ei ole tiennyt tästä lahjalista.net -palvelusta! :) Kiitos sullekin vinkistä!
PoistaJa sanopa muuta.. noinhan se on! Se tuntuu jotenkin vähän röyhkeälle näin lahjansaajan näkökulmasta, mutta jos olisin antajan asemassa niin arvostaisin kyllä :)
Tuo lahjalista, mistä edellinen kommentoija mainitsi, on luultavasti lahjalista.net!:) siellä ainakin voi laittaa lahjatoiveen perään, että pystyykö vieras varata kyseistä toivetta vain yhden vai useamman kappaleen. Muut listan katsojat näkevät siten, että onko kyseinen toive jo varattu. Lahjan varaaja pystyy vielä myöhemmin peruuttaa varauksena, mikäli siltä tuntuu:) Mielestäni älyttömän kätevä systeemi, tämä on meilläkin käytössä. Lahjalista muutenkin tänäpäivänä on mun mielestä kaikista järkevin ja toimivin idea, mikäli siis ylipäätään lahjoja haluaa:) Tulipas sekava teksti, mutta eiköhän pääasia mennyt perille!:)
VastaaPoistaKiitos vinkistä! :) Ja hei, toi on kyllä hyvä ominaisuus myös, että ei ole kiveen kirjoitettu, jos sinne jotain merkkaa. Vaan voi sitten käydä vielä varauksensa poistamassa, jos pälkähtääkin jotain muuta mieleen! Kiva kuulla positiivisia kokemuksia!
PoistaTuo kyseinen sivusto on todennäköisesti www.lahjalista.net. Sinne voi luoda oman listan, jonka vieraat löytävät sitten teidän luoman tunnuksen avulla. Sinne saa laitettua toiveet ja montako mitäkin toivoo ja sitten vieraat voivat varata niitä niin monta kun tykkäävät. :) Näkyy mun mielestä aika selkeästi sen toiveen perässä, että esim 3/6 kpl varattu. Näppärä on!
VastaaPoistaSinne voi vielä lisäksi lisätä linkit nettisivuille josta tavara löytyy, josta lahjan ostaja sitten voi tarkistaa, että minkähän näköinen/kuosinen tavara on hakusessa (tarkistaa siis kuvan kanssa). Mun mielestä tosi kätevä kun ei tarvitse sitä soittorumbaa ja miettiä että kukahan nyt haluaisi mitä ja luetella kaikille koko listaa läpi. Tietysti vanhempia ihmisiä varten on hyvä laittaa kutsuun varmasti puhelinnumerot, joista voivat kysyä apua jos lahjalistan käyttö ei onnistu. Suosittelen, meilläkin on lista siellä ;)
V
Mua naurattaa tämä, että näköjään kaikki muut ovat tienneet tällaisesta palvelusta paitsi minä! :D Ihanaa, kun niin moni on jaksanut tulla mulle vinkkaamaan! :)
PoistaTosi kiva kuulla teidän positiivisia kokemuksia! Hyvä ominaisuus tuokin, että voi linkatakin valmiiksi. Helpottaa varmasti vähän listaa tarkastelevien hommaa :) Ja just näin itsekin pohdin, että jos vaikka äitin numeron laittaisi niin halukkaat voisi kysellä puhelimessa ja äiskä voisi vaikka sitten käydä ruksailemassa lahjalistasta pois ne, mitä puhelimessa on "varailtu" :)
Mä oon ihan täysin samaa mieltä tuosta lahjalistasta. Saadaan vieläkin joiltain sukulaisilta astioita joulu-, synttäri- ja kihlajaislahjaksi - ei sillä etten olisi tosi tosi kiitollinen jokaisesta niistä, mutta kun ei vaan mahdu kaappiin. Asuttiin molemmat ennen yhteenmuuttoa yksin tahoillamme 6 vuotta ja siinä kertyi tavara poikineen.
VastaaPoistaItekin oon siinä oletuksessa että tuommonen rastitettava lista on helppo tehdä. Kuulemma stokkan lista on huono, koska siinä kaikkien täytyy ostaa ne tuotteet stokkan omasta verkkokaupasta että ne ruksaantuu, mutta monien muiden kauppojen esim sokoksen listat on vapaampia. Näin oon ainakin kuullut. Ja muitakin lahjalistasivustoja netistä varmasti löytyy! Jos löydät jonkun hyvän niin vinkkaa meillekin! :)
Meillä on vähän sama juttu, että lähes kaikki astiat on samanlaisia, mutta silti varastoista löytyy myös muutamia hajakappaleita sitä sun tätä, kun on lahjaksi saatu. Ja toki kiitollinen olen, enkä siksi ole mäkeenkään heittänyt :) Toki lähimmäiset tietävät mitä astoita meillä on ja siksi sieltä onkin osattu antaa kaivattuja juttuja, mutta hankalaahan se on jos ei yhtään tiedä mistä toinen pitää tai mitä kaapissa jo on :)
PoistaJoku tuossa alempana taisi sanoa tuosta Sokoksen listasta, että siinä on tuota samaa vikaa kuin Stokkan listassa. Mutta lahjalista.net -palvelu sen sijaan on saanut paljon suitsutusta osakseen, itse ainakin aijon tsekata sen!
Häälahjalistassa ei mielestäni ole mitään röyhkeää, sillä - kuten ylempänä jo mainitsit, kysehän on pelkistä toiveista, ei käskyistä. Meiltä löytyy kaikki mahdollinen materia taivaan ja maan päältä mitä vain keksitään, joten ajatus siitä, että lahjapöytä notkuisi salaattikuljoja ja monitoimikoneita, on aika hirvittävä. Me laitettiin röyhkeästi kutsun info-osuuteen, että tahdotaan lahjat kirjekuorina mahdollistamaan meille unelmiemme häämatka. Eikä sitäkään ole pakko antaa, voi tulla ilman mitään lahjusta eikä me siitä pahastuta :D Tai joku meidät hyvin tunteva voi keksiä jotain, mitä me oikeasti tarvitaan, vaikkei oltaisi itse sitä tiedostettukaan. Ja tuoda sellaisen! Sekin olisi aika kiva vaihtoehto. Mutta joo, sori, tästä nyt ei ollut sun kysymykseen mitään hyötyä, kunhan kommentoin..
VastaaPoistaEi kuule haittaa.. musta on aina kiva rupatella kommenttiboksissa vaikkei vastausta mun pohdintoihin löytyisikään! :) Toi taitaa olla nykyään aika monen parin ratkaisu. Kun kipot ja kupot ja salaattikulhot on jo.. ja ne unelmien häämatkat ei ole ihan sieltä ilmaisimmasta päästä, niin apu sinne on varmasti tarpeen. Meilläkin on vähän pohdinnassa vielä, että kuinka paljon toivotaan kippoja ja kuppoja vai kuinka paljon painotettaisiin häämatkakassatoiveita.. koska kaikki kuorena tulevat lahjat sinne (vielä hyin tyhjään) häämatkakassaan kilahtavat!
PoistaTiedän, että jotkut mieluummin tuovat jotain konkreettista kuin materiaa, mutta asiahan on juuri noin kun sanoit - eihän siten ole pakko tuoda mitään, jos ei rahaa halua tuoda. Tai voihan sitä yllättääkin - mieluummin tietty ei sillä salaattikulholla ;)
Me kun ollaan oltu niin pitkään jo yhdessä eikä tarvita muuta kun rahaa häälahjaksi, että päästään häämatkalle, niin laitettiin tälläinen runo hääinfoon:
VastaaPoistaHäälahjatoiveemme ajattelimme sanoiksi pukea,
toivomme häämatkaa varten pientä tukea.
Haaveenamme matka ulkomaille kauas ois,
jotta sekin reissu taas muisteltavaa kiikkustuoliin tois.
Ihanaa olisi toisillemme antaa aikaa ja
lähteä kokemaan matkan taikaa.
Tuo taitaa olla aika monen parin ykköstoive nykyään :) Ja hei, tosi ihana tuo runo! Siihen kyllä tiivistyy hyvin tuon toiveen luonne ja perusteet. Kiva tapa ilmaista tämä asia! :)
PoistaToi on niin totta että kun on useamman vuoden jo yhteistä taloutta pitänyt niin tavaraa on jo ihan riittämiin. Olemmekin miettineet olla niin "törkeitä" että pyydämme vain rahaa. Mikäli siis meitä haluaa muistaa. En tiedä mitä tekisin niille asitioille ja aaltovaaseille (sellaisia meillä ei kyllä edes ole), joille ei vain löydy tilaa tästä kaksiosta.
VastaaPoistaItse olen törmännyt Sokoksella ainakin lahjalistapalveluun. Eli sinne voi toimittaa listan ja he näyttävät sitä asiakkaalle ja merkitsevät aina kun jotain on hankittu. En tosin tiedä miten se sitten toimii useammalla paikkakunnalla? Useampi erilainen lista?
Rahalahjat ovat varmasti monelle parille juuri se mieleisin lahja :) Et todellakaan ole yksin, mekin kovasti ilahdumme jos tukea häämatkakassaan tulee. Ja tuossa yllä oli kommentoinut muutama muukin morsian, joilla on samanlaiset suunnitelmat kuin teillä :)
PoistaEn osaa sanoa.. vai voisikohan sielläkin olla nykypäivänä joku sähköinen versio joka päivittyisi muihinkin myymälöihin?
Lahjalista on kätevä olla ja minusta se onnistuu parhaiten netissä. Esim. Sokoksella ja Kodin 1:llä taitaa olla "omat" lahjalistat olemassa, mutta itse halusin sellaisen listan, joka ei ole sidottuna mihinkään tiettyyn paikkaan vaan vieraat saavat hankkia listan tuotteet mistä parhaaksi näkevät. Pentikilläkin on oma lahjalista-systeemi, mutta se löytyy pelkästään myymälästä (ei netistä). Itse tein lahjalistan naimakaupat.com -sivustolla, vaikka sivuston ulkonäkö ei ehkä ole kaunein mahdollinen mutta toiveet oli ainakin helppo lisätä. Sitten vain hääkutsuihin lisää nettiosoitteen mistä lahjalista löytyy - helppoa. //Salla
VastaaPoistaSamaa vähän muutkin kritisoivat, ilmeisesti Stokkalla kanssa sellainen lista, johon tulee merkintä vain jos ostoksen tekee heidän verkkokaupassaan.. vähän nihkeä systeemi kyllä!
PoistaMonet suosittelivat lahjalista.net -palvelua, mutta täytyypä käydä vilkaisemassa tuo naimakaupat.com -versiokin :) Kiitos vinkistä Salla!
Tää oli mun mielestä tosi hyvä ja tätä käytettiin: http://www.lahjalista.net/ Se on mahdollisesti juuri se sivusto, mitä yllä oleva kommentoija kuvaili...? Sinne saa lahjatoiveen kuvan ja kuvailun ja määrän ja samaa tuotetta voi ostaa useampikin, jos toivotte vaikka 5 kpl ja useampi henkilö ostaa sitten yhden. Me laitettiin myös siihen alun ohjeistukseen hieman linkkiä karttaan, että ihmiset löytää perille ym. hääinfoa. Kutsuihin kirjoitettiin loppuun vaan, että "lisätietoa ja lahjaideoita löytyy..." ja tuo osoite ja salasanamme sinne. Lahjalistamme osoite oli todella yksinkertainen. Taisi olla http://www.lahjalista.net/ + päivämäärämme.
VastaaPoistaMe toivottiin kutsuissa ensisijaisesti rahaa ja lahjalista taas esiteltiin paikkana, josta saa lahjaideoita. Lahjat tuli sitten pääosin rahana ja jonkin verran tuli sitten niitä astioita, joita ei oikeastaan tarvittu, mutta joita tiesin sukulaisten joka tapauksessa ostavan ja sen vuoksi oli hyvä, että ne olivat sitten ainakin mieluisia. Aika hyvin lahjalistaa oli osattu käyttää, tosin heti ensimmäisinä päivinä oli varattu koiratrimmeri, jota ei sitten tullutkaan :/
Joo tuo se varmasti oli, kun niin moni muukin siitä vinkkasi! :) Kuulostaa kyllä todella toimivalle palvelulle ja kiva kuulla myös, että teillä on pelittänyt ja vieraat ovat kuunnelleet toiveitanne!
PoistaTuo on kyllä harmi, jos joku varailee ja ei hankikaan.. eikä käy myöskään varaustaan poistamassa, vaikka ilmeisesti sekin tuolla olisi mahdollista.
Lahjalista on kyllä ihan ehdoton! Vaikka en häitä järjestäkään lahjojen toivossa ja olen kyllä kauhean kiitollinen, jos joku meitä haluaa ylipäätään millään muistaa, niin olen ehkä "enemmän kiitollinen", jos lahja on jotain, jota oikeasti tulee käytettyä :) Tietysti ilman listaakin ostetut lahjat voivat osua nappiin, mutta usein niin ei vain käy. Itse en esimerkiksi halua mitään turhia astioita/koriste-esineitä nurkkiin pyörimään, ja tällaisten lahjojen saamiseen sekoittuisi varmasti myös hieman pahaa mieltä siitä, että joku on "tuhlannut rahojaan turhuuteen" sekä siitä, että kaappeihin kasautuu roinaa, jota ei voi myydä koska tunnearvo (nimimerkillä "mitähän näille parikytä vuotta nurkissa pyörineille kummilusikoille tekis").
VastaaPoistaNetistä löytyy varmaan useitakin lahjalistatyökaluja, samoin Stockmannilla ja Sokoksella taitaa olla omat palvelunsa. Mun kaverilla oli viime kesänä lahjalista Sokoksella, se oli muuten näppärä, mutta jos ostikin lahjan jostain muualta, niin piti kikkailla, että sai sen vähennettyä listalta; Sokokselta ostetut siis väheni automaattisesti.
No niinpä, juurikin samat ajatukset on täällä, että en haluaisi, että joku tuhlaa rahojaan johonkin, jota ei sitten vaan yksinkertaisesti tule käytettyä... Mää oon vielä ihan erityisen huono luopumaan asioista, niin en todellakaan raaskisi varmaan koko elinikänäni mistään häälahjaksi saadusta luopua :D
PoistaTuolla Stokkalla on ilmeisesti vähän sama, että listalta vähenee jutut vain, jos heidän kauttaan ostaa. Mutta tuo lahjalista.net -palvelu, jota moni suositteli, kuulostaa toimivalta jutulta, jossa ei tätä ongelmaa pitäisi olla :)
Rahalahjat on ymmärrettävästi toivottuja ja kohteita noille rahoille varmaan löytyy. Pakko silti sanoa, että edelleenkin on joskus mukana vaikka kattauksessa todeta että tämä me saatiin 32vuotta sitten häälahjaksi! Suurin osa lahjoista on jo kulunut, kadonnut, rikkoutunut tms. eli sitä ei ole enää.
VastaaPoistaMeillähän on myös käytössä Uunikokki -vuoka, jonka ootte saaneet häälahjaksi! :D Ja kyllä mustakin on mukavaa tavaroitten kautta muistella hetkiä joihin ne liittyy, mutta mieluummin muistelen mieleisten tavaroiden kautta.. ja sellaisten, joita haluan käyttää myös 30 vuoden päästä!
PoistaMoi!
VastaaPoistaItse tykästyin kotisivukoneen alaisuudessa toimivaan hääsivukoneeseen, http://www.haasivukone.fi/. Tuonne saa paljon muutakin kuin vain lahjalistan. Ite laitoin sinne lahjalistan lisäksi ajo-ohjeita, vieraskirjan jossa vieraat voivat lähettää viestejä meille sekä pienen "blogin" häävieraille. Vaikka sun ei kannata varmaan kahta hääblogia pitää.. :D
Lahjalista toimii hyvin, kullakin lahjalla on haluttu lukumäärä, josta vieras voi valita varaako vain esim. yhden lasin vai vaikka kaikki kuusi mitä toivotaan. :) Ei tuu päällekkäisyyksiä!
Mutta aika kattavat sivut! Voi lisätä kuvia ym. Ainut haitta on, että on aika jäykät sivut: valmista pohjaa ei voi muuttaa mieleisemmäksi väreiltään tai asettelultaan, kaikki tulee valmiina. Vain sisällön voi päättää.
-Saija
Kiitos Saija hyvästä vinkistä! Tuo kuulostaa hyvälle palvelulle myös ja varmaan monille hyödyllinen :) Omalla kohdalla on kyllä pieni haittapuoli se, jos ulkoasua ei voi muuttaa.. sen verran tarkkaan tulee mietittyä kaikki muutkin yksityiskohdat, että kuinkahan kestäisin valmista pohjaa, jota ei yhtään voisi tehdä mieleisekseen :P
PoistaKutsussa luki: Lahjojen antaminen ei ole edellytys juhlaan osallistumiselle. Jos kuitenkin haluatte jotenkin juhlaparia muistaa, niin voitte osallistua häämatkan kustannuksiin tilinro.... tai voitte käydä katsomassa lahjalistaa osoitteessa: www.naimakaupat.com/lahjalista.
VastaaPoistaTuolla sivustolla on myös kaikenlaisia muita apuvälineitä häiden järjestämiseen :)
Just noin! Tossa onkin tosi hyvin sanoitettu.. tuun varmaan hyödyntämään jotain hyvin samankaltaista, että kiitti vaan ;) Toi tilinumeron antaminen on oikeastaan paljon parempi vaihtoehto kuin vaan rahalahjan pyytäminen, koska mua ainakin kauhistuttaisi ajatus isosta määrästä käteistä jossain hääpaikalla pyörimässä!
PoistaJa täytyy käydä kurkkimassa tuo naimakaupat.com -sivustokin.. :) Ja täytyy myös vastailla sulle FB:ssä.. kun näin tän kommentin niin tajusin yhtäkkiä, etten oo muistanut vastata sun viestiin, vaikka oonkin lukenut sen! :D
Mekin käytettiin Sokoksen lahjalistaa häissä, mutta löysimme sen jälkeen wishsimplyn (wishsimply.com), joka oli tosin nätti ja selkeä. Sitä olemme käyttäneen sen jälkeen. Nytkin lähti lasten joulutoiveet sen kautta sukulaisille.
VastaaPoistaKiva kuulla, kiitos vinkistä :)
Poista