Yritän olla ihminen, joka ottaa vastaan kaiken sellaisena kuin se tulee. Esimerkiksi inhoan säästä valittamista, koska ei sille säälle vaan voi yhtään mitään. Ainoa asia mille voi on oma suhtautuminen siihen. Mutta siitä huolimatta mun on pakko nyt vähän taipua ja yhtyä siihen kuoroon, joka laulaa silmissä ohi vilahtaneesta kesästä. Siitä, joka loppui ennen kuin alkoikaan. Mihin se taas tänäkin vuonna hävisi? Ja miten en huomannut yhtään? Yhtäkkiä vaan huomasin tuijottavani valokuvia, joissa tönötän pipo päässä ja takki niskassa. Miten tämä tapahtui?!

Mutta onneksi voin sentään olla valittamatta säästä, sillä aurinkoinen alkusyksy antaa aihetta yhtyä blogimaailman kuoron toiseen suosikkilauluun. Siihen, jossa fiilistellään kauniita värejä, ja alkusyksyn pehmeää auringonvaloa. Neuleita ja nilkkureita, joissa saattaa päivällä tulla jopa kuuma. Ja kaapeista esiin kaivettuja kynttilöitä ja niiden tunnelmallista valoa. Niin ja höyryävän kuumaa teetä. Sitä, joka hörpitään viltin alla, sohvan nurkassa tietenkin. Siitä laulusta minä tykkään.

234
| PIPO - CUBUS | TAKKI - KIRPPARILTA (VERO MODA) | TUNIKA - VILA |
 | FARKUT - CUBUS | KENGÄT - NIKE |

Mutta valehtelisin jos väittäisin, etten tykkäisi vielä enemmän siitä, että tänään saa jättää pipot ja välikausitakit kotiin ja lentää Roomaan. Vain muutama tunti enää ja en millään malttaisi enää odottaa. Pizza ja gelato - sto arrivando!