Mää tunnustaudun pahimman luokan välineurheilijaksi. En siis sillä tavalla etteikö hiki irtoaisi kauhtuneessa puuvillateepparissa tai rumilla lenkkareilla, mutta sillä tavalla, että kivat treenivaatteet motivoi mua vetämään trikoot jalkaan ja suuntaamaan salille. Ja kun ne varusteet on vieläpä toimivia, tekee mieli tehdä sama toistekin. Siksipä jaan tänään teidän kanssa kuusi treenivarustetta, jotka kulkevat mun mukana lähes jokaisella urheilukerralla.
1. Shock Absorber Run -urheilurintsikat
Kolminkertainen eläköön -huuto tälle vaatekappaleelle. Jos satut kuulumaan mun kanssa samaan kastiin eli tuulta on purjeissa ihan riittämiin, tarvitset nämä! Tavallisilla rintiskoilla en ole urheillut naismuistiin vaan olen omistanut erinäisiä urheilutoppeja, jotka ovat kaikki tuntuneet ihan kohtuullisen hyville.. kunnes ostin nämä. En tosin meinnnut koskaan raaskia ostaa, koska hintaa on lähemmäs 70 €. Onneksi on mies, joka kyllästyi mun jahkailuun ja raaski. Jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen tiesin, että nämä oli joka pennin arvoiset. Ei pienintäkään liikettä, heiluntaa tai inhottavaa tunnetta. Ei itse asiassa yhtään ainutta ajatusta rintavarustukselle, ei edes silloin, kun treeninä on trampoliinillä hyppiminen. Parasta. Ja juokseminenkin on mukavampaa, kun kädet voivat liikkua rennosti, eikä niitä tarvitse liimata kroppaan kiinni siinä toivossa, että ne antaisivat apua urheilutopille, joka ei ihan yksinään pärjää. Toistan vielä kerran: parasta.
2. Hyvät (juoksu)kengät
Mun jalkapohjat on helposti väsyvää, kantapäät helposti hiertyvää ja polvet iskuista kipeytyvää sorttia. Hyvät kengät on siis ensisijaisen tärkeä treenivaruste. Salilla mun tulee lähinnä juostua juoksumatolla, käytyä jumpissa tai kahvakuulailtua, joten lenkkarit sisäkenkinä on mulle paras valinta. Nämä Zoom Fly 2 -tossut täyttävät sekä kutkuttavan ihanan ulkonäön, että käytännöllisyyden kriteerit. Ulkona olen juossut vuosia Adidaksen Supernova -lenkkareilla, mutta nyt ulkokenkäkin on vaihtunut Niken Air Zoom Pegasus 33 -kenkään, jossa on vähän Addua leveämpi lesti. Lättäjalka tykkää!
3. Suunto M2 -sykemittari
Sykemittari on ihan mahtava keksintö. Saan puhtia siitä, että pääsen tarkkailemaan treenieni tehoa sykkeiden kautta. Ja joskus se on paikallaan myös hidastamaan menoa, jos vaikkapa peruskuntolenkillä meinaa tahti käydä liian kovaksi. Suunnon M2 -sykemittarissani ei ole mitään sen kummempia krumeluureja, mutta enpä niitä kaipaakaan. Minulle riittää kello ja sykkeen mittaus.. niin ja se, että tämä kestää vettä. Uidessakin on kiva voida seurata sykkeitä ja häämatkallamme Karibialla oli kiva, että sai kellon mukaan, kun lähti melomaan kanootilla autiorannalle tai snorklasi koralleja katselemaan. Vaikka kello kädessä veteen meneminen tuntuu kyllä edelleen oudolle..
4. Langattomat ja napittomat kuulokkeet
Joskus hiljaisuus tai luonnon äänet ovat parasta lenkkiseuraa, mutta yleensä tykkään urheilla musiikin tahtiin. Ainoa ongelma vaan on, että mun korvat kipeytyy oikeastaan kaikista kuulokkeista. Nappikuulokkeet, pienetkin, alkaa sattumaan mua viimeistään vartissa ja korvien päälle tulevat isot kuulokkeet vielä nopeammin. Joten Acoustic Sheep -merkkiset bluetoothilla toimivat langattomat juoksukuulokkeet ovat mun paras kaveri. Pannan sisältä löytyy kuulokelätkät molempien korvien kohdalta ja niskassa on litteä laite, josta voi mm. vaihtaa kappaletta tai äänenvoimakkuutta. Laite ladataan samalla micro-usb -laturilla kuin mun puhelinkin.
5. Puhelimen hihapidike ja hyvät musat
Edellistä kohtaa täydentämään tarvitaan myös hihapidike, jotta saan musavehkeen mukaani. Mulla ei ole yksiäkään urheilutrikoita, joissa olisi puhelimen mentävä tasku. Sellainen erillinen vyö on, mutta eihän mun nykyinen puhelin enää siihen mahdu. Tämä Niken hihapidike on kuitenkin tosi toimiva ja siinä on myös pieni tasku avaimelle, jos lähtee ulos juoksentelemaan. Treenatessa kuuntelen melkein aina yhtä ja samaa soittolistaa, joka kehiteltiin viime kevään häämatkallemme ajoittunutta juoksutapahtumaa varten. Se on täynnä biisejä, joiden aikana ei voi luovuttaa, eli toimii just niin kuin pitääkin!
6. Juomapullo, joka ei ole muovia
En enää oikein tykkää käyttää muovista juomapulloa. Ajatus siitä, että muovia ja kemikaaleja liukenee vedestä juomaani on ihan todella inhottava ja korostuu salilla, kun nappaan juomapullon monesti mukaan treeninjälkeiseen saunaan. Infrapunasaunassa tai höyrysaunassa istuessa huomaa heti, että veteen tulee outo maku, jos minulla on muovinen juomapullo käytössäni. Joten nykyään vakkarikaverina on Sigg -merkkinen alumiinipullo, jonka ei piäisi päästää mitään liukenemaan juomaan. Ja se kestää myös hiilihapollisia juomia vahingoittumana! Minulla on käytössä pinkki versio ja Jonin treenipullona on kirkkaanpunainen samanlainen, joka on ostettu mulle partioretkipulloksi, kun olin vielä ala-asteella. Eli noin 15 vuotta sitten. Täytyy myöntää, että tykkäisin enemmän pullosta, jonka korkkia ei tarvitse kierittää auki juodessa, mutta korkin avaaminen on pieni hinta kevyestä, kestävästä ja turvallisesta juomapullosta.
Mitkä on teidän treenikertojen vakiovarusteet? Panostatko varusteisiin? Entäpä treenaatko mieluummin musalla vai ilman?
Love everything here!!
VastaaPoistaVisit me back :)
mandyshareslife.com
Thanks :)
PoistaSykemittari on kyllä ihan must - varsinkin lenkeillä ja koristreeneissä! Mä tykkään analysoida kaikkea, niin ihan innoissani aina tarkastelen sykkeita myöhemmin :D
VastaaPoistaSama täällä, ihan hirmuisan mielenkiintoista päästä seuraamaan vähän tehoja sykemittarin kautta :) Lenkeillä erityisesti mulla kans :)
PoistaTämä voisi niin olla mun näppikseltä lähtenyttä tekstiä! Allekirjoitan jokaikisen kohdan :) Hyvät vaatteet ja varusteet kestää pidempään - panostan varsinkin treenihousuihin, eniten tykkään Nikestä ja Lululemonin housuista. Myös melua vaimentavat bluetooth-kuulokkeet ovat ihan loistavat treenatessa!
VastaaPoistaHei kiva kuulla, että yhdyt mun fiiliksiin! :) Toikin on monesti ihan totta, että hyvät varusteet myös kestää pidempään.. tosin hyvin hämmentävästi yhdet mun suosikit treenitrikoorintamalla on H&M:n lasten mallistosta :D Lululemonilla on muuten aivan ihania juttuja, mutta en ole vielä koskaan raaskinut niitä...
PoistaOikeasti haluaisin olla sitä mieltä ettei tartte olla hienot ja trendikkäät urheilukamppeet .... eikä itsellä olekaan! Mutta onhan se totta, että pitää tuntua hyvälle ja kivalle kaikin puolin että voi nauttia liikkumisesta ja jos siinä auttaa tietyt välineet ja vaatteet,niin so what!
VastaaPoistaOnhan se jossain määrin välineurheilua jo pikku lapsillakin. Ja pitää ollakin. En voi sulattaa pienten lasten suksien kauheita muovisia Kuomiin kiinnitettäviä sidesysteemejä, kääk ja yäk! Kyllä niillä saa muuten innokkaan lapsen hiihtämisen ilon tapettua helpolla, kun kengän ja suksen liike on jäykkä kuin... tai parhaassa (= pahimmassa) tapauksessa kenkä ei edes asetu siteeseen niin että voisi hiihtää.
Jep.. Samaa mieltä! Ja ei mullakaan oo niin hienosta ja tredikkäästä väliä. Mun lemppari pitkähihainen välikerrastopaita on 8€ Lidlissä maksanut :D tärkeämpää on ainakin mulle se, että ne oikeasti toimii ja nimen omaan auttaa siinä liikuntaharrastuksessa. Just se mitä noista suksistakin sanoit, nopeasti kuolee kyllä liikuntainto, jos välineet tekee hommasta vaan hankalampaa!
Poista