Näissä kuvissa on kummallinen asu. Ihan hassu kokonaisuus isoja ja laatikkomaisia juttuja. Ja samalla kokonaisuus, johon oli hauska pukeutua ja viihdyin hyvin. Tunsin oloni ihan hipsteriksi. Tiedättehän, yhdeksi niistä boheemin tyylikkäistä Kallion tai Punavuoren asukeista, jotka pitävän sellaisesta muodista ja musiikista, joista tällainen maaseudun tyttö ei ole koskaan kuullutkaan.
Hipsteri on kai oikeasti enemmän haukkumasana, jolla kuvataan ihmisiä, jotka eivät tykkää (tai myönnä tykkäävänsä) mistään valtavirran suosimasta. Mutta mun mielessäni siinä on silti jotain tyylikästä. Jotain joka herättää kateutta siitä, että miksen itsekin uskalla enemmän pukeutua ihan mihin huvittaa. Joten tässä sitä ollaan, sisäinen hipsterini päästettynä pienelle päiväkävelylle. Asussa, joka on mun mielestä vähän hassu ja tiedän, että muiden mielestä enemmänkin. Mutta silti viihdyin niin hyvin!

Tosin kun nyt asiaa pysähdyn miettimään, niin eihän hipsteriyden pitäisi mulle niin mystiseltä ja vieraalta tuntua. Jonkin asteen esi-hipsterihän olen varmastikin yläasteikäisenä ollut. Eikös silloin pitäisi luontaisesti haluta olla kuin kaikki muut ja yrittää sulautua massaan? Mutta minä painelin kouluun isoveljen vanha rallireppu selässä. Nappiverkkarit villasukkiin tungettuna. Turkoosia luomiväriä silmillä. Kesällä viiletin isoveljen vanhoissa, äitin ompelemissa college-shortseissa, joissa oli krokotiilien kuvia ja vieressä teksti See you later, alligator. Ja harrastin muuten partiota.
Ja olin vielä pirskatin ylpeä tästä kaikesta!
Ja olin vielä pirskatin ylpeä tästä kaikesta!
| TAKKI - ELLOS | PAITA - MARIMEKKO | LAUKKU - FURLA | HOUSUT - MONKI |
|PIPO - GINA TRICOT | KENGÄT - H&M |
Mitäs tykkäätte tästä asusta? Tai hipsteriydestä? Sana on vapaa kommenteissa!
|PIPO - GINA TRICOT | KENGÄT - H&M |
Mitäs tykkäätte tästä asusta? Tai hipsteriydestä? Sana on vapaa kommenteissa!
En osaa kommentoida hipsteriyttä suuntaan tai toiseen, mutta arvostan rohkeita ihmisiä. Myös rohkeita pukeutujia. Ja sellainen olet aina ollut! Olet lapsesta asti pukeutunut mieleisiisi asuihin ja väreihin. Rohkeasti yhdistellyt. No joo, joskus hiukan erikoisestikin jonkinlaista kerrospukeutumista :)! Vaatteiden vaihtelu taisi olla lempipuuhia pienenä tyttösenä...
VastaaPoistaPartio on hyvä harrastus. Teillä oli siellä yleensä kai hauskaa. Paitsi Taruksen kaoottisessa vedenpaisumuksessa. Mutta se ei tapa, mikä vahvistaa!Ja vaikka muistelet sitä usein pahoilla mielin sateen ja märkyyden johdosta, sait siellä paljon mukaviakin kokemuksia.
Kiitos äiti! Hauskasti kirjoitettu ja kiva kuulla myös vierestä seuranneen mietteitä :) Vaatteiden vaihtelu taitaa olla lempipuuhaa vieläkin :D ei vaan.. pakon edessä vaan!
PoistaNiin oli! Ja kyllä Taruksellakin lopulta oli hauskaa.. siis ainakin sen jälkeen, kun kävitte vierailemassa ja toitte uusia sukkia, että olisi edes jotkut kuivat! Ensimmäisinä päivinä muistan kyllä, kun seistiin Alman kanssa vierekkäin puhumatta mitään ja kaivattiin kotiin! :D
Voi teitä! Kyllähän me myös kotona kauhuissamme oltiin sateesta...kuulin myös teidän lähtöaamuna sen yhden järkyttävän suruviestin työpaikaltani, joten oli hieman ankea olo kotirintamallakin...
PoistaNo varmasti! Mutta me onneksi pärjättiin hyvin :)
Poista