Sanokaa mun sanoneen, että välillä ei ole mitään parempaa kuin kunnon valittaminen. Mutta tänään on toinen ääni kellossa! Koska tänään on ollut ihana maanantai! Eipä sillä, ei mulla yleensäkään mitään maanantaita vastaan ole. Mun inhokkipäivä on aina ollut torstai (niin pitkällä viikkoa, muttei vieläkään perjantai). Mutta tää maanantai on ollut ihan erityisen hyvä, ja ajattelin jakaa teidän kanssa viisi syytä miksi.
1. VIIKONLOPPU
Viime viikonloppu oli liian hauska! Perjantaina kävin after workeilla, nukahdin päikkäreille Jonin kitaransoittoa kuunnellen, käytiin saunavuorollamme ja pidettiin leffailta. Lauantaina oltiin mun rakkaan ystävän kanssa järjestetty (vaikka itse sanonkin) ihan huikeat tuplatreffit kahdelle pahaa aavistamattomalle herralle. Päädyttiin muun muassa lautapelien, onnenpyörien, virtuaalitodellisuuslasien ja erinäisten sanaristikoiden kautta karaokebaariin ja sille illalle on naurettu ihan kunnolla vielä tänäänkin!
2. LENKKI PAKKASESSA
Kävin tänään tuolla kirpakassa pakkasessa tunnin lenkillä. Oli ihanaa, kun pakkanen pisteli poskia ja hengitysilma oli niin raikasta. Siis siitäkin huolimatta, että täällä kaupungissa joutuu aina lenkkeilemään vähintään jossain vaiheessa autotien vieressä. Äitikin viestitteli lenkin aikana ja äitihän ilahduttaa aina!
3. UUSI PAISTINPANNU
Poikkesin lenkin lopuksi ostamaan meille kauan kaivatun paistinpannun. Meidän kaksi paistinpannua on olleet mennyttä kalua jo varmaan vuoden. Paistinpannu on mun mielestä vähän kuin sukkahousut - tarpeellinen melkein joka päivä, mutta en ikinä haluaisi käyttää moiseen pennosiani. Mutta nyt se on tehty ja hyvä niin!
Poikkesin lenkin lopuksi ostamaan meille kauan kaivatun paistinpannun. Meidän kaksi paistinpannua on olleet mennyttä kalua jo varmaan vuoden. Paistinpannu on mun mielestä vähän kuin sukkahousut - tarpeellinen melkein joka päivä, mutta en ikinä haluaisi käyttää moiseen pennosiani. Mutta nyt se on tehty ja hyvä niin!
4. INNOSTAVAT TYÖT & OPINNOT
On päivittäinen ilo, kun saa viettää päivänsä sellaisten asioiden parissa, joista välittää. Ei mun työtehtävät aina ole pelkkää järisyttävää unelmien ilotulitusta, mutta sillä ei ole mitään väliä, kun saa tehdä töitä tärkeän asian eteen. Ja vieläpä huikeassa porukassa! Ja sama opinnoissa just nyt. Ei jokainen luento tai suoritustapa (kuten tän päivän oppimispäiväkirja) ole mun suosikki, mutta käsittelen niin mielenkiintoisia asioita, että jopa oppimispäiväkirjan tekeminen on kiehtovaa. Parasta!
5. PUHELU YSTÄVÄLTÄ
Kirsikka tän maanantain päällä oli kyllä ehdottomasti puhelu rakkaalta ystävältä. Oli kuulemma ilmeisesti ollut mua ikävä, kun olin ilmestynyt uniin kolmena yönä peräjälkeen! Ja täytyy kyllä sanoa, että ikävä oli täälläkin suunnassa. Mää oon maailman historian laiskin ystäville soittaja, mutta siinä pitäisi kyllä skarpata. Se ilahduttaa aina molempia osapuolia.
Toivottavasti sullakin oli hyvä maanatai! Mitä se piti sisällään? Vai vihaatko maanantaita etkä halua uhrata enää ajatustakaan sille, miten se sua tänään potki päähän? Siinä tapauksessa pahoittelen ja toivotan parempaa viikonjatkoa!
Kuulostaa kivalle päivälle! Mielenkiinnosta kyselen, millaisen pannun ostit? Ihana tarttumaton valkoinen paistinpannu on aluksi hyvä, mutta ei meinaa pinnoite kestää, joten me ollaan siirrytty takaisin perinteisiin tefloneihin.
VastaaPoistaOlisi myös mielenkiintoista kuulla, mitä aiheita tällä hetkellä opinnoissasi on, kun kerta ovat kovin mielenkiintoisia!
Oli myös kiva kuulla, ettei viestittelyni ahdistaneet :)!
En itse asiassa edes tiedä :D Tällä kertaa ostopäätöksessä auttoi se, että tuo kyseinen pannu oli tarjouksessa. Samaa ajattelin, ettei edellinenkään kallis keraaminen kovin pitkään hyvänä kestänyt, joten voin ihan hyvin ottaa tarjouksessa olevan. Se hiiliteräspannu pitäisi kyllä ostaa testiin, kunhan jaksaisi rasvapoltto-operaatioon lähteä! :)
PoistaHehe, ei ahdistaneet! Sormia kyllä vähän kylmäsi ja siksi vastaukset oli lyhyehköjä :D